perjantai 7. kesäkuuta 2013

Jos nyt on ilta, soisin sen kestävän aina.

Tie on jäässä, mutta puiden oksilla on valoa,
joka lohkeaa, kilahtaen kuin jää,
pienet peilit taittavat äänen tuhannesti,
ja lintujen sirottamat laulut puhkeavat
paljailla oksilla;
jos nyt on ilta, soisin sen kestävän aina.
Eeva-Liisa Manner
 

 Viikonloppu! <3 Ei ihan pidä paikkaansa tuo Eeva-Liisa Mantereen runo, paitsi tuo viiminen säe...

Työt tuli valmiiksi tänään aikasessa, ja suuntasin heti keskustaan. Katoin aikataulusta, että jos oottelisin tunnin verran, niin pääsisin sellasella bussilla kotiin, joka tulee kaikista lähimmäs kotikoloa. Noh, tunti aikaa, joten päätin kuljeskella ympäriinsä (muun muassa kuvaileen noita kiveen hakattuja lausahdelmia), ja sitte kirjakauppaan, jossa oli loppuunmyynti. Ei sieltä mulle mitään erikoista löytyny, mutta yks lahja ja miesolennolleni joku kirja, joka vissin oli hyvä. Syynäsin kuitekki niin tarkkaan niitä opuksia, että lopulta kello oli jo muutamaa minuuttia vajaa siitä bussin lähdöstä. Äkkiä kassalle ja pihalle, ja tiuskasin varmaan jollekki feissarillekki mennessä, ja kaikki tämä vain siksi, että mie näen bussin just kaartavan pois pysäkiltä. Bye bye! Noh, onneks seuraava lähti vartin päästä, mutta kyllä silti kismitti kävellä reilu kilometri vielä kotia!


Parasta varata mieleesä
meleko palajo heivuunvarraa siihen,
miltä täysin vieraat ihmiset näyttävät
ja kullostavat, kun niihen kanssa on
ensimmäisen kerran tekemisissä.
Kalle Päätalo
        

Mörkö.

Myrts.
Awww!

Smirk!
Whaa?

Toinen kysyy: Mks sä otat kuvia ittestäs? Näytin tän, ja...

Total reps...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti