Toinen lomaviikko kulu kieliä opetellessa, ko isän avopuolison veli puolisoineen tuli viikon ajaksi Tukholmasta asti vierailulle meän Lapin kotiin. Tämä puoliso ei ymmärtäny eikä puhunu sanaakaan suomea, joten ruottin ja enkun taidoille tuli siis käyttöä. Ei sillä, että olisin kummallakaan sujuvasti saanu sanottavani sanotuksi... Oli myös kiva kuunnella ja huomata pysyvänsä perässä siitä, mitä puhutaan.
Käytiin viimein kastamassa ne talviturkit omassa kotijärvessä, ja olihan se virkistävää Lapin parhaimmillaan lähes 30 asteen helteessä. Masuasukki ei pahemmin reagoinu järviveden viileyteen, päin vastoin se tais uinua koko episodin ajan...
Rannalla meidän seurueseen liitty yllättäen erittäin ihmisrakas kissa, jonka turkki oli niin pehmeä, että sitä olis voinu silitellä koko päivän. Se puski kaikkea, mikä liikku ja ei liikkunu, ja silittelyn loputtua meni terassin alle uinumaan. Tästä otuksesta oli tosi hankala ottaa lähikuvaa, koska se tuli niin lähelle heti ko huomas pienenki rapsutuksen mahdollisuuden.
Seuraava uintireissu tehtiin sedän mettämökille, jossa lähin naapuri on varmaan 10 kilsan päässä. Vieressä virtaa joki, johon en kuitenkaan itte uskaltanu mennä - jos järvivesiki oli vilposaa, niin mitenhän ois ollu joen laita? Muitten uidessa ja saunoessa napsin kuvia ja koitin pitää silmällä Pipsa-koiraa, joka myös kävi uimassa - tosin ei ihan täysin omasta vapaasta tahdostaan, vaan isän viemänä. Hyvin se kuitekki polski, ja tykkäs juosta pitkin mettiä vapaana.
Grillikoppi oli uusi tulokas, kuulemma viime kesänä rakennettu, ja sielä istuttiin sitte makkaroiden ja lihapullien kera tiiviissä kimpassa kaikki kuus. Koira sentään jätettiin ulos...
Olishan ne eväät voinu tässäki paistella - idyllisesti joen soljuessa taustalla... Mutta onko kelhään muula ko lappilaisela käsitystä siitä, miten paljon tuola korvessa on itikoita, mäkäräisiä ja paarmoja?!?! Ulkona ei todellakaan tehny mieli olla yhtään sen kauempaa, ko oli ihan pakko... Kotona oliki sitte nilkat ja pää ihan purtuna, mutta pakkohan se on myöntää, että kivaa silti oli.
Kolmas uintireissu tehtiin lauttaillen. Meän kylälä on talkoovoimin rakennettu, ponttoonien päälä kelluva lautta, jota saa käyttää kaikki, kunhan oma perämoottori löytyy. Mentiin sillä keskelle järveä (jossa tuuleskeli kyllä aika tavalla) ja sieltä rohkeammat hyppi uimaan. Mulla paleli jo vähän muutenki, joten jätin (taas) kastumisen väliin. Maisemat oli silti komeat, ja taivas ihan pilvetön.
Käytiin myös toiseen kertaan grillaamassa samalla viljelyskämpällä, jossa edellisviikollaki kävästiin, ja tällä kertaa kamera sai tallennettua poroemän ja vasan juoksun pois hämärien ihmisten lähettyviltä. Nähtiin enemmänki poroja, mikä nyt ei sinänsä ihmeellistä ole, mutta onhan se kiva vaihteeksi nähä näitä otuksia tuulilasin ulkopuoleltaki.
Tuolta palatessa pysähyttiin vielä sillan lähettyville, koska isä ja veli halus käydä pulahtamassa joessa. Enpä olis taaskaan menny sinne mistään hinnasta - sääskien määrä ynnättynä kylmään ja mutaseen veteen ei ole minun pala kakkua - mutta sainpa jälleen hienoja kuvia.
Viikkoon kuulu myös vanhan ystävän valmistujaisten juhliminen sekä yökyläily äitin luona, jossa katteltiin porukalla elokuva ja seuraavana päivänä syötiin hyvin. Hyvin tuli tietysti syötyä koko ajan muutenki, varmasi jo liianki hyvin. Äitin ihanasta koirasta en tietenkään tajunnu ottaa kuvia, mutta se oli sellanen jämtlanninpystykorva, joka oli niiiiin rauhallinen ja sulonen, että olisin ottanu sen kotia vaikka heti. Aamulla käytin sitä kävelylläki, eikä se kiskonu melkein ollenkaan, toisin ko isän Pipsa, joka muistuttaa lähinnä isoa jänistä, ko sen kans yrittää käydä lenkillä...
Aivan liian pian nämä kaks viikkoa kuitekki loppu, ja sunnuntain-maanantain välisenä yönä hurautettiin se reilu 800 kilsaa takasi kotiin. Ennen lähtöä moikattiin vielä pappaa, joka pitää mummolaa pystyssä reippaasti, sekä mummoa, joka on ollu kotikylän hautuumaalla jo pian vuoden. Ikävä jäi kotiin, mutta toivottavasti sinne päästään uudestaan jo pian, uuden matkalaisen kans!
Auringonlasku matkalla värjäsi taivaanrannan jopa minun makuun kauniin vaaleanpunaseksi, ja melkein täysi kuu valaisi sen jälkeen matkantekoa.
Kotona arki astu takas kuvioihin lepopäivän jälkeen tiistaina, ko miesolento lähti uusiin töihin. Mie olen ahkerasti virkkaillu mattoa, vaikka tämä helteinen keli onki väsyttäny ja ahistanu ihan liikaa. Nyt se on kuitekki viimein valmis, ja täytyy sanoa, että olen tyytyväinen!
Virheitä siitä löytyy, ja vaikkei niitä muut huomais, niin ittehän ne näkee aina. Purin kuitekki tuota jo niin monta kertaa muutekki, että noiden vähäpätösempien virheiden korjaamisen jälkeen olisin varmasti virkannu tämän jo kahteen kertaan. Purkamista tuli esimerkiksi epäsopivien raitavärien takia ja loppupuolella kupruun vetämisen takia.
Pelkäsin, että tästä tulis liian levoton näin monenkirjavana, mutta hyvin nuo värit pysyy kuosissa. En sentään mitään punasta ees yrittäny sotkea mukaan. Musta reunus tuntuu sitovan kirjavuuden hyvin samaan pakettiin, ja antaa jotenki viimeistellyn ilmeen tälle.
Tämä malli oli siitä hyvä, että noiden pylväsryhmien väliin tuli aina pari ketjusilmukkaa. Nämä "reikärivit" tasottaa ihmeen hyvin pientä kupruamista, mitä varmasti ei olis voinu estää, jos koko matto olis ollu pelkillä pylväillä virkattava. Kuteenahan mulla on ihan tavallista trikoomatonkudetta, eikä tuota onteloa, niinku ohjeessa on käytetty (linkki pdf-ohjeeseen tästä). Halkasijaks tälle tuli hulppeat 220 cm - mikä tosin saattaa pesussa kutistua jonku verran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti